Hyvinkään Koiraurheilukeskus

Tmi Koirakiito - Tarja Leppälä

Olen kilpaillut agilityssa vuodesta 2000 lähtien. Kouluttamisen aloitin pian tämän jälkeen. Olen toiminut koko tämän ajan Mäntsälän Koirakerhossa. Lisäksi olen ollut Pertti "Peetsa" Vilanderin valmennuksessa ja kouluttanut aiemmin Peetsan kursseilla.

Kilpailemisen aloitin jo edes menneellä pitkäkarvaisella colliellani Topsylla - Spearlakes All My Loving, jonka kanssa kilpailimme maxi3 -luokassa. Lainakoirana minulla on ollut maxi3 -luokassa jo edes mennyt Isadora -whippet. Lisäksi kilpailin pitkäkarvaisella colliellani Mistyllä - Misty Island Agoncacua. Misty on jäänyt jo hyvin ansaitulle eläkkeelle maxi3 -luokasta. Mistyn kanssa olimme kolmena vuonna edustamassa seuraamme SM-joukkueessa, joista parhaana vuonna sijoituimme neljänneksi samana vuonna olimme myös Uudenmaan kennelpiirin mestaruuden voittaneessa joukkueessa. Nyt olen aloittanut kilpailemisen belgianpaimenkoira groenendael -nartun Alfan - Flamach Von De Cart Hill Village maxi1 -luokassa. Lisäksi pidämme hauskaa kentällä parson russel -terrierin Windyn kanssa.

Nautin kouluttamisesta ja valmentamieni koirakoiden onnistumiset niin pienissä kuin isommissakin asioissa ovat paras kiitos työstä.

- Tarja -

 

Menossa Mukana Berra